Historiaa

Luolajan Kajastus on hämeenlinnalainen lentopalloseura, jolla on takanaan maineikas historia. Seura on perustettu jo vuonna 1921 Luolajan työväentalossa.

Seura saavutti ensimmäisen TUL:n mestaruutensa 60 vuotta sitten eli vuonna 1947.  Menestys oli parhaimmillaan 1960-luvun loppupuolelta seuraavan vuosikymmenen puoliväliin, jolloin Luolajan Kajastus voitti 4 SM-kultaa, 3 hopeaa ja 2 pronssia. Seura saavutti myös 3 Suomen Cupin voittoa ja 3 TUL:n mestaruutta.

Toimintaa

Tällä hetkellä seura on keskittynyt nuoriin aikuisiin, mutta joukosta löytää myös vanhoja partoja sekä nuorempien joukkuetta haetaan. Kajastus valmentaa tällä hetkeä yhtä joukkuetta. Miesten valmentajana toimii Juhani Björklund.
Seura harrastaa myös aktiivista talkootoimintaa, jolla kerätään varoja lentopalloharrastuksen jatkamiseen ja kehittämiseen.

Sivut päivitetty viimeksi
14.5.2011

Katsokaa uusimmat uutiset omalta taululta sekä täältä!

© copyright, all rights reserved